perjantai 28. joulukuuta 2012

Viattomien lasten päivänä

Kuulin tämän Antti Tuiskun Rukous- kappaleen vuosi sitten jouluna radiosta. Sanat sopivat niin mainiosti tähän päivään.

"Jos oot onneton, on ainakin toivoa paremmasta"

lauantai 22. joulukuuta 2012

Henkilökohtaista?

Ajatuksiaan voi ilmaista, kunhan pysyy keskustelussa yleisellä tasolla. Sydäntään pitää varjella, varsinkin tunteitaan. Niitä ei voi ilmaista, ei edes lähimmille ihmisille. Voi tulla väärin ymmärretyksi, tai torjutuksi tai ehkä toinen suhtautuu välinpitämättömästi, ei kuuntele, ole kiinnostunut. Sisimpämme ovat jäässä, kuljemme toistemme ohi kylmin sydämin.

En ole seurapiiri-ihminen siinä merkityksessä, että viihtyisin porukoissa ja illanvietoissa. Tykkään hauskoista jutuista ystävien kesken, mutta vieraampien kanssa vitsailu ei huvita. Kaipaan syvällisempää juttuseuraa. Arki vie mennessään. Puhutaan ruuasta, harrastuksista, säästä, työstä, tuttavista. Sitä jokapäiväistä. Tärkeitä nekin. Pitävät kiinni elämässä. Joskus kuitenkin pelkkä jutustelu tympii. Kaipaa syvempää kosketusta ajatuksiin, vastakaikua pohdinnoille, mahdollisuutta raottaa sisimmän ovea, uskaltautua kertomaan miltä tuntuu. Välillä tekisi mieli heittäytyä. Uskaltautua avaamaan sydämensä aivan odottamatta. Heittää kaikki varovaisuus ja sanoa se mitä aidoimmillaan ajattelee.

Tunteet ovat henkilökohtaisia. Ne eivät kuulu muiden tietoon, jaettaviksi. Jokainen pitäköön omat tunteensa omana tietonaan. On hävettävää, jos joku tietää mitä tunnen sisimmässäni, jos jokin minua koskettaa, liikuttaa. Olemme suljettuja sydämiä. Emme avaa omia sisimmän oviamme muille tulla sisään vierailulle, emme anna muille mahdollisuutta avata oveaan meidän vierailla.

Kuunteleva mieli vaatii herkkyyttä, vastaanottavuutta, pysähtymistä, läsnäoloa, oman itsensä ja tarpeensa hetkeksi syrjään laittamista, toiseen ihmiseen keskittymistä. Kuunteleva mieli on tullut itse kuulluksi. Se ei neuvo ja latele ohjeita, se ei tuomitse ja arvostele. Sen läsnä on hyvä olla, levollista, rauhaisaa.

Haluan tulla kuulluksi, haluan oppia kuuntelemaan.
Haluan hyväksyä tunteeni, haluan oppia jakamaan niitä.
Haluan säilyttää sydämeni herkkyyden kohdatessani muita, enkä jäädyttää ja kovettaa sen ympärille kuorta, johon kukaan ei saa kosketusta.

Jäiset sydämet
vain lämpimin liekki sulattaa
kylmät sydämet
vain suurin rakkaus lämmittää

Ne jotka vähiten rakkautta anasitsevat,
ne sitä eniten tarvitsevat.
       
                 ♥

Minä annan teille uuden sydämen ja
teidän sisimpäänne uuden hengen. 
Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja
annan tilalle elävän sydämen. 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Adventtikirkkomietteitä

Kävin eilen adventtikirkossa. Jostain syystä jäin miettimään tuota kirkossa käyntiä. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että kävin kirkossa. Käyn messuissa silloin tällöin, mutta vältän yleensä erityisiä 'ruuhkapyhiä', jollainen ensimmäisen adventtisunnuntain kirkko on. Vaikka en erityisemmin pidä sunnuntaijumalanpalvelusten jäykistä kaavoista ja urkumusiikkikaan ei erityisemmin sykähdytä, kuitenkin virsien sanat, rukoukset ja varsinkin ehtoollinen koskettavat minua. Olen sitä mieltä, että missä Jumalan sanaa on esillä, siellä hänen henkensä myös voi koskettaa ja puhutella sisimpäämme.

En harrasta kristinuskoa, teologiaa, oppikysymyksiä tai pidä yllä erityisiä uskonnollisia tapoja. Vierastan ja suorastaan ahdistun kaikesta muodollisesta ja kaavamaisesta. Mutta koska olen saanut kasvaa kristinuskoon ja oppia tuntemaan elävän Jumalan henkilökohtaisesti, sisimpäni kaipaa jatkuvasti ravintoa ja yhteyttä uskoni antajaan ja ylläpitäjään.

Adventtimessussa laulettiin 'Hoosianna'-virsi. Hoosianna tarkoittaa 'auta', 'pelasta'. Minulle jäi mieleen, kun pappi saarnassa kertoi, miten tuossa yli 500 vuotta vanhassa kirkossa ovat monet sukupolvet ennen meitä laulaneet samaa virttä ja mielessään huokailleet elämän vaikeuksiensa keskellä: Herra auta, pelasta. En tiedä kuinka moni nykyisin adventtikirkossa kävijöistä sydämestään rukoilee, että 'auta', 'pelasta'. Jotenkin tuntuu, että varsinkin täällä länsimaisessa niinsanotussa hyvinvointikulttuurissa ihmiset eivät kaipaa apua, omin avuinkin pärjää mainiosti. Rahalla saa kaiken. Siksi varmaan monissa köyhemmissä maissa uskonnot ja kristinuskokin menestyy niin hyvin. Elämään etsitään lohtua, pelastusta.

Vaikka elämäni on suht hyvällä mallillaan, mielelläni turvaan sen Luojani käsiin. Oma viisauteni elämäni suhteen on rajallinen ja itse en voi itseäni teoillani tai millään muullakaan pelastaa. Uskoni ei ole tunteista ja kokemuksista riippuvainen, tiedän, että Jumala on hyvä ja voimallinen, tuntui minusta miltä hyvänsä. Kuitenkin ehtoollishetki usein herkistää. Siinä hetkessä on Pyhä Henki erityisesti läsnä rakkaudessaan, niin koen.

Nämä virren nro 2 sanat myös tuntuivat läheisiltä:

Autuas kansa, kaupunki,
kun Jeesus saapuu Herraksi.
On siellä rauha, rakkaus
ja uusi toivo, uskallus.
Hän tullessansa armon tuo
ja avun neuvoillansa suo.
Nyt olkoon kiitos Jeesuksen,
hän saapuu luokse syntisen.

Käy Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus armolla
ja asu aina minussa.
Taivaaseen minut johdata,
luonasi anna riemuita...

Virsi on tehty 1600-luvulla. On hienoa ajatella, että voin jakaa uskoni ajatukset täysin jo silloin eläneiden ihmisten kanssa. Onneksi on kirkot ja messut ja mahdollisuus mennä niihin kuulemaan hyvää ilosanomaa ja laulamaan kiitosta Jumalalle. Siellä voin kohdata Jumalan, messun jäykistä kuvioista huolimatta.

torstai 22. marraskuuta 2012

Ihmissydän


Ihmissydän 
kaipaa
ymmärrystä,
kuuntelevaa katsetta,
läsnäolevaa mieltä,
pysähtyvää kysymystä
tekemisen, menemisen keskellä: 
onko kaikkin hyvin.

Ihmissydän kaipaa
avointa sydäntä,
valmiutta kantaa huolta ja murhetta,
hiljaista mieltä
huomata tauot lauseissa,
pois kääntyvän katseen,
sisimpään pakenevat ajatukset,
sanoittamattomat tunteet,
tutkahdutetut kyyneleet.

Kiinni sulkeutuva 
sisimmän ovi, ihmissydän 
kaipaa
sydäntä, joka
jaksaa odottaa,
hiljaa kuiskata
ja koputtaa:

Minä olen tässä,
sinua varten.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kaipaus

Puhtauden, 
viattomuuden,
valkeuden,
pyhyyden,
kauneuden,
aitouden,
herkkyyden, 
lempeyden, 
lämmön.
Kirkkaus,
lian pois pyyhkivä, puhtauden esiin kirkastava.
Valo,
pimeyden säteellään lävistävä, valkeuden lempeydellään valaiseva.
Pyhyys,
saastaisuuden pois peittävä, kauneuden näkyviin paljastava.
Rakkaus,
pahuuden pois parantava, hyvyyden ylös nostava.
 
Armollinen Rakkaus.

torstai 8. marraskuuta 2012

Ilon poluilla

Ihminen laskee huolensa, vaan ei ilojaan. Jos hän sen tekisi, hän huomaisi että jokaisessa elämänosassa on paljon onnea.

Feodor Dostojevski

 Ei ole parempaa ihon, vartalon tai käytöksen kaunistajaa kuin halu levittää ympärille iloa pahan mielen sijaan.

Ralph Waldo Emerson

tiistai 6. marraskuuta 2012

Taivasikävä

Olen pyöritellyt viimeaikoina mielessäni suurta ajatusryöppyä, josta yritän edes osan jakaa teille. Olen käynyt läpi aika perimmäisiä kysymyksiä. Olen miettinyt elämän lyhyyttä, elämän hyviä hetkiä ja niitä vähän vaikeampia ja sitä miten maailmassa ilmenee paha ja hyvä, kauneus ja pimeys. Kaiken tuon ajatusryöpyn keskellä ja juuri noiden asioiden vuoksi en voi päätyä muuhun kuin siihen tulokseen, että en mitenkään voisi olla uskomatta Jumalan olemassaoloon.

Niitä hetkiä elämässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä, sairautta, pettymistä, voimattomuutta, turhaudun itseeni ja elämäni vajavaisuuteen, petyn muihin ihmisiin, mietin mitä mieltä tässä on. Tai kun koko maailma tuntuu olevan pahan vallassa, kaikkialla tulee vastaan ihmisen raadollisuutta, tuhoa, vääryyttä, kurjuutta, epätoivoa, silloin en voi päätyä muuhun ajatukseen kuin että tässä ei voi olla kaikki. Jotain muuta on tämän elämän jälkeen oltava. Jotain toivoa paremmasta, edes joskus. Ja sitten taas, kun elämässä on niitä kirkkaita hetkiä, kun tajuaa omalle kohdalleen saaneensa paljon hyvää, olevansa onnellinen ja näkee luonnossa täydellistä kauneutta, ihmisissä hyvyyttä, lämpöä ja onnellisia asioita, mietin, että mistä tämä kaikki hyvä ja kaunis on peräisin, se tuntuu aivan ihmeeltä, kaiken pahuuden ja pimeyden keskellä.

En voi tämän maailman ja oman elämäni kokemusten keskellä olla uskomatta persoonallisen hyvän ja pahan olemassaoloon. Jotain enemmän tämän näkyvän maailman takana on oltava. Jotain mikä vaikuttaa ihmisissä, tapahtumissa, asioiden kulussa. En millään jaksaisi uskoa vain pelkästään tämän konkreettiseen maailman olemassaoloon, elämään tämän lyhyen elämän ajan, kaiken loppumiseen kuolemassa. Se tuntuisi aika tarkoituksettomalta ajatukselta. Mitä mieltä silloin olemassaololla olisi, jos syntymäni ja elämäni olisi sattumaa, tämä vajavainen elämä, tässä vajavaisessa maailmassa. Elämällä on syvempi tarkoitus ja merkitys.

Elämän mustat hetket ja maailman pimeys saavat minussa aikaan valtavan taivasikävän. Koska uskon, että Jumala on kaiken aidosti hyvän ja kauniin takana ja että Raamatusta voin ottaa selvää millainen Jumala on, uskon myös siihen mitä Raamatussa kerrotaan siitä mitä Jumala ajattelee minusta ja elämästäni. Sen perusteella voin uskoa, että Jumala on taiten punonut minut äitini kohdussa, hänessä elän, olen ja liikun, hän huomaa jokaisen hiuksen, joka päästäni putoaa, hän tietää jokaisen ajatukseni ja aikomukseni jo kaukaa, häneltä ei mikään ole salassa. Mistä muualta löydän syvemmän vastauksen elämän tarkoitukseen? Haluan elää tämän elämäni Jumalaan uskoen ja yhteydessä häneen, haluan nähdä mitä elämän päättymisen jälkeen minua on vastassa, koska uskon, että tämän elämän jälkeen on elämä, jolloin saan kohdata Jumalan, Luojani, elämäni antajan ja ylläpitäjän kasvoista kasvoihin.

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.
Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?"
 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.
Kuolemaa ei enää ole,
 ei murhetta, 
valitusta eikä vaivaa,
 sillä kaikki entinen on kadonnut.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Murtunut ruoko

 Sanoista särkyneet ruo'ot
kylmästä kohmeat korret
heikoiksi hiutuneet heinät

paranna ja parsi
sanoillasi sulata
kädelläsi korjaa
sydämelläsi syleile

vahvoiksi ja vankoiksi
lujiksi ja lupaaviksi
somiksi ja sopiviksi
elämään elpyneiksi.
 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Syvää rakkautta

Anna tiesi Herran haltuun,
turvaa häneen.

Hän pitää sinusta huolen!

Ole ääneti Herran edessä,
odota hänen apuaan!

Kun Herra ohjaa askeleita,
ihminen kulkee oikeaa tietä.
Jos hän horjahtaakin,
ei hän suistu maahan,
sillä Herra pitää häntä kädestä. 

Psalmista 37

tiistai 16. lokakuuta 2012

Tuulikello

Sain appivanhemmilta tuollaisen tuulikellon, joka on luostarista ostettu. Tykkään kellon kilinästä ja tiffanylasikoristeesta, jonka läpi värit ja valo kauniisti suodattuvat. Kun löysin kellolle sopivan paikan koivun oksalta ja ripusti sen kiikkumaan, aloin oikein kunnolla katsoa koristetta. Siinähän on risti. Kukkiva risti. Ajatukseltaan sopii oikein hyvin puutarhaan, mikä kasvi- ja lintuloistossaan on varsinkin kesäaikaan oikea paratiisi. Ja kun oikein mietin ristin perimmäistä sanomaa, niin sekin Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä merkitsee minulle  kaikkea kukkivaa, elämää pursuavia asioita:  rakkautta, armoa, hyvyyttä, valoa, luovuutta, iloa, vapautta...

Luonto tekee nyt hidasta kuolemaa talvea vasten, mutta tuulikello muistuttaa minua läpi talven keväästä ja kesästä. Toivoa on aina. On aina parempi katsoa siihen suuntaan, mikä on elämän puolella, kääntää sisimmän silmät kaikesta pahuudesta ja pimeydestä valon ja hyvän suuntaan. Ruokkia sisintä oikeasti virvoittavilla ajatuksilla ja kaikkia aisteja puhtaan aidoilla, kauniilla asioilla.

Lempeyttä ja iloa elämääsi.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Vanhat

Milloin, niinkuin vanhat rähjät huonekalut,
tulevat muotiin vanhat ihmiset?

Bo Carpelan
TUTKIELMA


Hän on kaunis
minun mummoni.
Ajan patinoima ja kirjottu.
Hän on kaunis,
vaikka
iho on verkonsilmukoilla,
vaikka
siinä on hinmmelinkuvioita,
jokia ja puroja.

Minun mummoni kasvot
on kirja.
Sitä voi lukea.
Nälästä ja pettuleivästä alkukirjoitukset.
Köyhyydestä ja työstä pitkät luvut.
Kultainen risti
keskellä kirjaa
mustin kehyksin.
Karjalaan jääneestä pojasta.

Minun mummoni kasvot
on kirjottu elämänviisaudella,
lempeydellä ja nöyryydellä.
Niissä on kiitoksen
kultainen kirjasin,
uskon ja rukouksen kynän jälki.
Ihana päällys herran siunauksista.

Minun mummoni kasvot on
elävä kirja kaikille nurisijoille.

Anni Korpela

tiistai 2. lokakuuta 2012

Paras paikka

Olla yksin
avaran pellon laidalla
                 missä taivas

Metsässä 
puut hiljaisina 
läsnä

Siellä Luoja kuuntelee
ajatuksia

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Enkeli

KÖYHÄ ENKELI

Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut varaa kahteen
siipeen. Yksikin oli jo melkein liikaa, painoi
häntä niin että hän kaatui ja löi nenän verille
marmoripöytään. Laahasi halpaa siipeään pitkin
katuja, pilkattuna. Ehyet enkelit antoivat
lentotunteja ja ottivat kiertoajelulle kaupungin ylle
alennushintaan. Hän ei mahtanut mitään,
epävarma kun oli ja hänen silmänsä kaikesta
etsimisestä väsyneet. Oliko ketään, joka lainkaan
olisi uskonut häneen? Saattoiko hän lentää yhdellä
siivellä? Hän epäröi. Parempi ehkä seistä jalustalla,
myydä itsensä patsaaksi, vetäytyä, jähmettyä, ottaa
klassinen asento, katse hämärään suunnattuna,
köyhän miehen huopaan. Tämä leijailu, se ammatti
kuului rikkaille enkeleille.

Bo Carpelan

Nyt on Mikkelinpäivä eli Enkelien sunnuntai. Täällä aiheesta lisää.

torstai 27. syyskuuta 2012

Isän syliin

Tämä kappale on aina yhtä rakas minulle. 
Yhtä suurta kaipuuta on ihmisen lapsi,
elää tullakseen vain jonkun syliin sulkemaksi,
pettyen uudelleen, taas ja taas, koska kukaan toinen ei voi
sitä ikävää poistaa.

Tahdomme syliin,
siihen syliin,
jossa tuhat äitiä rakastaa,
lempeästi keinuttaa
-- siihen syliin, jossa pelot pois ajetaan,
kyyneleet kaikki kuivataan.
Isän syliin.

Niin yksinäinen
on täällä jokainen.
kuljemme yhteyttä etsien,
sitä jonkan katkaisimme
kauan sitten, jota ilman
elämme itsemme pettäen.

torstai 13. syyskuuta 2012

Jääkaapin ovessa

Vuosi sitten olin työssä joka oli joka päivä niin haastavaa, että oli jatkuvasti tsempattava itseään, jotta jaksaisi. Mieheni oli löytänyt jostain tuon lehtileikkeen, joka päätyi jääkaapin oveen. Noita lauseita luin aina uudelleen, että asenteeni pysyisi hyvänä enkä luovuttaisi.

Työ oli määräaikainen, joten sekin tietysti helpotti, että tiesi piinan loppuvan joskus. Hyviä puolia tuosta ajasta löytyi kuitenkin paljon, opin paremmin tuntemaan itseäni, rajojani, voimavarojani. Myös se vahvistui, että en voi jatkaa tuossa ammatissa, koska voimavarani ja terveyteni eivät riittäisi enää tuon työn tekemiseen.

Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa täytyisi vaihtaa ammattia. Koska en tiedä mihin ammattiin haluaisin vaihtaa tai mitä opiskella, vaihtoehtona on löytää töitä. Ammatin vaihtajan on kuitenkin aika vaikea löytää töitä, jos ei ole koulutusta uuteen ammattiin.Terveyssyistä en voi mennä myöskään mihin tahansa työhön. Olen pattitilanteessa.

Minulla on kuitenkin levollinen ja luottavainen olo. Elämässäni on ollut menneitten vuosikymmenien aikana paljon vaikeampiakin tilanteita, joista olen selvinnyt, joten tiedän, ettei hätää ole. Kaiken lisäksi oikeastaan olen tyytyväinen elämääni nyt, niihin mahdollisuuksiin mitä elämässäni on nyt. Aiemmin vastaavanoloisissa tilenteissa olen koettanut ahdistuneena ratkaista ongelmia väkisin ja pilannut elämästäni monia vuosia murehtimiseen ja itseni kanssa kamppailemiseen. Nyt minulla on tasapainoinen olo. Tiedän että asiat ratkeavat silloin kun niiden aika on muuttua. Joskus tilanteeseen tulee muutos aivan viimehetkellä, mutta se riittää.

Elämän varrella koetut ongelmat ovat lisänneet epävarmuuden sietoa. Olen oppinut, että senkin ajan, kun ei tiedä mihin suuntaan kulkea, voi elää täydesti ja siitä hetkestä nauttien. Aiemmin taistelin kuin uimataidoton vedessä, että pysyisin pinnalla. Elämä oli jatkuvaa selviytymistaistelua itsen, voimavarojen, hankalan elämäntilanteen kanssa. Nyt olen oppinut kellumaan. Jos suuri aalto lyö ylitse, en säikähdä ja mene paniikkiin, vaan otan aallon vastaan luottavaisena, että se menee ohitse ja jatkan kellumista.

Emma Salokosken Veden alla-kappaleesta pidän paljon. .Jesse kaikurannan  laulamana kappale on niin koskettava, että kyyneleet tulevat aina silmiin, kun kuuntelen. Tässä Emma ja Jesse keskustelevat mitä kappaleen sanat heidän mielestään tarkoittavat. Musiikilla on voimakas terapeuttinen vaikutus. Ainakin minulle ne paljastavat monesti sellaisia asioita itsestäni, joita en ole tiedostanut. Jokin kappale tai teema eri kappaleissa alkaa puhutella ja jossain vaiheessa saatan tajuta, että miksi sillä kappaleella on niin syvä vaikutus. Tällä kappaleella on minulle ainakin kaksi merkitystä, joista toinen liittyy koulun uimahallikäynteihin ala-asteella, joita inhosin ja pelkäsin. Veden alla meno oli karmivaa. Toinen merkitys liittyy syvemmin elämään, tuohon kellumiseen josta kerroin edellä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kohtaaminen

Isä, mitä minä sinulle toisin. Kovin vähäiset ovat ansioni; käteni ovat tyhjät, sanani ontot, mieleni kylmä ja epäilevä, rakkauteni hiipunut tuhkaksi, jalkani omilla teilläni hervonneet, siipeni olen lentänyt voimattomiksi. Minulla on antaa vain repaleinen itseni tällaisenaan, ota tämä kaikki.

Väsyneenä huokaisten painan pääni rintaasi vasten ja lepään. Sinä suljet minut siipiesi suojaan. Olet minun luojani. Olet minut tarkoin valmistanut. Sinä tunnet minut. Sinä tiedät mitä tekoa olen. Minä olen sinun. Olen sinun kuvasi.

Anna minun heijastaa valoasi ja rakkauttasi. Anna jalkojeni kulkea sinun teitäsi, käteni tukea horjuvaa, katseeni olla täynnä armoasi, sanojeni siunata, mieleni olla täynnä toivoa, henkeni olla täynnä sinun henkeäsi, sieluni ylistää.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Elämässäni kantanut lause

Täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
1 Joh. 4:18

Teini-iässä minulla oli vakava sairaus. Pelkäsin kuolemaa. Valvoin usein öisin ja silloin koin sairauden yksinäisyyden ja ahdistavuuden kaikkein pahimpana. Minulla oli kummitädiltäni saatu Raamattu. Aloin lukea sitä. Löysin Raamatusta tuon lauseen, joka alkoi mietityttää minua. En ymmärtänyt mitä tuo ajatus tarkoittaa, mutta koin kuitenkin, että se liittyy pelkooni kuolemaa kohtaan. Koin sen kuitenkin hyvänä ja turvallisena ajatuksena, vaikken täysin sitä ymmärtänytkään.

Sairaus kesti useamman vuoden ja tuli minulle tutuksi. Tuo Raamatun lause kulki aina mielessäni. Paranin myöhemmin kokonaan sairaudesta ja vuosia kului. Tuo Raamatun kohta tuli aina uudelleen vastaan eri tilanteissa, aivan kuin muistuttaen täydellisestä rakkaudesta joka karkoittaa pelon. Minua häiritsi etten täysin ymmärtänyt miten rakkaus voi karkoittaa pelon. 

Olen kokenut elämäni aikana monenlaisia pelkoja. Koskaan en kuitenkaan ole tietoisesti kokenut pelkoa siitä mitä kuolemani jälkeen minua odottaa. Teini-iän sairaudessakaan en osannut nimetä mikä kuolemassa pelotti. Pelkoni liittyivät enemmänkin elämään, konkreettisiin asioihin. Aikuisena kuitenkin aloin huomaamattani varmistella elämääni siihen suuntaan, että hyvillä teoillani ja ansioillani tulisin hyväksytyksi Jumalalle. Luulin, että Jumala vaatii ja kyttää tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni ja hyväksyy minut vain jos onnistun olemaan kaikinpuolin hyvä ja kunnollinen ihminen. Kerran tajusin, että en jaksa ja pysty olemaan täydellisen hyvä ihminen. Huomasin, että minähän pelkään mitä Jumala minusta ajattelee, hyväksyykö hän minut. Miten Jumala voi olla rakkaus, jos pelkään häntä, tekojeni ja huonouteni takia en kelpaakkaan hänelle. Silloin teki mieleni paeta Jumalaa, unohtaa hänet. En  halunnut olla tekemisissä Jumalan kanssa, joka aiheuttaa minulle ahdistusta.

Noina aikoina kuitenkin luin silloin tällöin Raamattua. Kerran luin taas tuon kohdan 'Täydellinen rakkaus karkottaa pelon'. Tajusin, että jos minä pelkään, en tunne Jumalaa täydellisenä rakkautena. Mitä minulta puuttuu? Eivätkö ponnisteluni, tekoni ja yritykseni riitäkkään. Olin vuosikymmeniä elänyt elämääni Jumalan lapsena koettaen ansaita Isän hyväksyntää omilla teoillani. Samalla olin jäänyt paitsi todellisen Jumalan tuntemisessa. Uskoni oli ollut omassa varassani ei Jumalan. Olin katsonut vain itseäni, omia mahdollisuuksiani ja saanut aina uudelleen todeta etten riitä. 

Aloin vähitellen Raamattua lukiessani huomata, että siellä puhutaan Jumalan rakkaudesta paljonkin. Jouduin myös kohtaamaan sen tosiasian, että olin oikeastaan pohjimmiltani pelännyt kuolemaa, koska pelkäsin oman vaillinaisuuteni, pahuuteni seurauksia kuoleman jälkeen, pelkäsin Jumalan kohtaamista. Tuo Raamatunkohta menee kokonaisuudessaan näin: "Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa". Samalla minulle valkeni, että koska olen Jumalan lapsi, niin olen Kristuksessa Jeesuksessa ja silloin mikään kadotustuomio ei kohtaa minua. Jeesuksen ristillä tekemän sovitustyön vuoksi olen täysin hyväksytty ja rakastettu teoistani ja tekemättäjättämistäni huolimatta. Kun omistan tuon täydellisen rakkudentyön omakseni, se on täydellinen suoja elämässäni ja kuolemassani.

Myöhemmin olen saanut huomata miten laaja ja syvä sisältö tuohon ajatukseen täydellisestä pelon karkoittavasta rakkaudesta sisältyykään. Se yltää myös niihin ajallisiin pelkoihin, mitä kohtaan elämässäni. Jumalan täydellinen rakkaus on suoja, jonka turviin saan paeta myös niitä pelkoja kohdatessani, joita arjessani tulee vastaan. Isän rakkaus lapsiansa kohtaan on täydellistä hyvyyttä ja kirkkautta, missä ei ole mitään pimeyttä, vaan se rakkus on niin laaja ja syvä, yltäen kaikkiin elämän alueisiin,  ettei me ihmiset sitä voida edes käsittää. Ja se rakkaus ei ole vain sanoja tai kaunis ajatus. Se on elävä voima tänäänkin.

torstai 30. elokuuta 2012

Rakkaus on...

 Rakkaus on avara taivas
ilmaa siipien alla lentää
vapauden iloa
vailla pelkoa
luottamusta linnunkevyttä
vailla taakkoja
sydämen lämmintä sykettä
elämää.

maanantai 27. elokuuta 2012

Turvapaikka oljenkorressa

Anna tiesi Herran haltuun,
 turvaa häneen. 
Hän pitää sinusta huolen!

Näin tämän perhosen suojattoman, vastaniitetyn pellon keskellä, heinänkorteen ripustautuneena. Perhosta tuskin huomasi, se oli niin kuivuneen ruohon värinen. Hyvin se pysyi kiinni korressa, vaikka tuuli riepotteli ja korsi heilui. Perhonen oli sananmukaisesti kiinni oljenkorressa. Aloin miettiä elämän oljenkorsia. Niitä viimeisiä oljenkorsia joihin turvataan, kun elämä huojuu. Mitkä oljenkorret pitävät ja mitkä sortuvat. Mihin ihmiset elämässään turvautuvat. Mikä on minun oljenkorteni. Mikä on sinun oljenkortesi.

Tässä kappaleessa pojat kaipaavat myös oljenkortta, vastauksia kysymyksiin, ehkä toivoa elämään?

Turvaisaa ja levollista oloa ja mieltä elämääsi, viikkoosi ja päivääsi haluan toivottaa.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Katse tärkeimpään

 Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, 
anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
 Käännä silmäni pois turhuutta katselemasta, 
anna minun saada virvoitus sinun teilläsi.
( Ps.119.37)

Kunpa osaisi aikansa oikein käyttää. Monesti tulee tuhlattua huomionsa sellaiseen turhaan, mikä lopulta vain syö voimavaroja, eikä virkistä, tue elämää. Oikeat asiat taas koituvat siunaukseksi, virvoitukseksi, elämäksi, niin itselle kuin muillekkin. 

Valoa elämäsi tielle ja viisautta kulkea oikeaa tietä.

torstai 2. elokuuta 2012

Väsähtänyt

 Millä kielellä kirjoittaisin
päivieni äänettömän laulun?
Ei sanoja, ne murenevat.
Ei säveltä, se ei kerro,
ei laula minun lauluni.
Minun lauluni on mykkä.

Minun lauluni kieli on kuolleen
ruohon kieli ja sammalen kieli.
Se on harmaan tuulen ja mustien
oksien kieli ja hiljaisen kiven.
Sade puhuu sitä kieltä maalle,
virralle lähde, käsi kädelle,
katseelle katse.

Minun lauluni kieltä on luu,
veren kaukainen humina,
suolainen kyynel,
vaikenevat huulet.

Lassi Nummi

SILTA

Minä olen elänyt
yhden silmänräpäyksen ajan

yhden itikan iän
yhden perhosenelämän
olen minä elänyt

yhden matkan muistosta muistoon
- miten voinkaan olla jo väsynyt

ja sisälläni jatkuu rakennustyö:
mitään kysymättä, näkemättä päämäärää
jatkavat soluni jakaantumistaan,
loputonta rakentumistaan sillaksi
huomiseen
välittämättä siitä että

olen elänyt vain
silmänräpäyksen ajan
että vain yhden muiston matkan
olen elänyt ja olen väsynyt

mitään välittämättä siitä
ettei yhden perhoselämän aika
riitä
sillan 
rakentamiseen

Satu Salminiitty: Aikataika

Älä ajattele,
että elämä on lyhyt.
Ajattele:
-Miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys
pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut
kokea tämän.

 Eeva Kilpi

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vastaus

Kissa on kipeänä ja lääkekuurilla. Lääke vie ruokahalut ja mahakin tahtoo siitä mennä sekaisin. Aamulla yritin saada kissaa syömään sekä makupaloihin piilotetut lääkkeet että ruokaa. Tyhjään mahaan lääkkeiden antaminen ei ole hyväksi, joten edes vähän olisi kissan aina syötävä. Kissa ei syönyt murustakaan, vaikka kuinka kokeilin kaikkia parhaimpia herkkuja. Olin aika neuvoton ja huolissani.

Tällaisissa tilanteissa yleensä rukoilen. Olen ennenkin saanut avun. Koska Jumala on elävä ja olemassa ja minä hänen lapsensa, hän toimii arkielämässäni, johdattaen, antaen viisautta eri ongelmatilanteissa, puhuen eri tavoin. Niinpä nytkin rukoilin lyhyesti Isää Jeesuksen nimessä, että hän antaisi tässä tilanteessa viisautta ja ymmärrystä toimia oikein. Kyselin, että lopetanko lääkekuurin, jos kissa ei syö. Hän kun on luvannut sanassaan ihmistä ja eläintä auttaa, parantaa myös ilman lääkkeitä. Äitinikin rukoili aikoinaan sairaan vasikan puolesta ja se parani.

Rukouksen jälkeen otin lääkenamipalat ja ruuan ja vein ne parvekkeelle missä kissa oli. Tarjosin ensin kädestä lääkepalleroita. Hetken haisteltuaan kissa söi lääkepalleron sitten toisen ja kolmannen. Olin piilottanut lääkemurusia useampaan namipalaan. Sitten tarjosin kissalle ruokaa. Se söi puoli purkillista kissoille tarkoitettua tonnikalaa kädestäni. En voinut muuta kuin ihmetellä. Rukoukseen vastattiin heti. Tämäkään asia ei ollut vähäpätöinen koko maailmankaikkeuden, kaiken näkyväisen ja näkymättömän luojan ja kaiken elämän ylläpitäjän silmissä. Hän odottaa, että käännymme hänen puoleensa, hän rakastaa luotujaan, niin ihmisiä kuin eläimiäkin.

Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan,
eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.
(Jesaja 59)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Voima heikkoudessa

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja
Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.

Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi
saattaakseen viisaat häpeään. 

Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi
saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.

Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, 
mikä ei ole yhtään mitään, 
sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.

(1. kor.1.)

Tällaisen todellisen viisauden läheisyydessä on hyvä hengittää, levollista olla. Tällaisen todellisen rakkauden läheisyydessä jokainen on hyväksytty sellaisenaan, ilman ansioita.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Vähempikin riittää


Ihmisen ei ole tarpeen
liikkua nopeammin
mitä hevosella pääsee.
Eikä nähdä kasvojaan
tarkemmin mitä
veden pinta heijastaa.

Ihmisen ei ole tarpeen
nähdä yhtä aikaa eteenpäin
ja taaksepäin.
Sen pitäisi riittää, että
näkee yhden suunnan
kerrallaan ja kulkee sitä kohti.

Ihmisen ei ole tarpeen
lentää pilvien yllä.
Se riittää, että näkee
taivaan ja pilvien pohjat.

Ihmisen ei ole tarpeen
tuntea jokaista tähteä.
Omassakin riittää vaalittavaa.
-
En muista tarkalleen missä tilanteessa tai mitkä ajatukset tämän runon saivat aikaan muutama vuosi sitten. Kuitenkin olen palannut aina uudelleen noihin ajatuksiin, kun jatkuva kilpailu, vertailu, uuden tavoittelu, uusiin asioihin perehtyminen alkaa ottaa voimille. Olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen on onnellisempi, mitä yksinkertaisempaa hänen elämänsä on. Ainakin itse koen, että jos elämässäni on liikaa asioita joita hoitaa, harrastaa, osallistua, vaalia, kehittää, ratkaista, selvittää jne. alkaa asioiden kuorma lopulta ahdistaa ja viedä voimia. Kun elämässä on tarpeeksi tilaa tyhjälle ajalle, kun ei ole liikaa velvollisuuksia vaatimassa huomiota, jää tilaa myös yllättäville asioille, inspiraatiolle, spontaaneille toiminnoille. Ja luovuus ei kuki oravanpyörässä, vaan se vatii jopa pientä turhautumisen hetkeä, todellista pysähtymistä jolloin aistit avautuvat näkemään, kuulemaan, kokemaan, aistimaan jotain uutta. Sanotaanhan, että lapsellekkin tekee hyvää kokea niitä hetkiä, jolloin ei ole mitään tekemistä. Jokaisen hetken ei tarvitse olla valmiiksi ohjelmoitu, päivien etukäteen suunniteltu.

Ymmärrän, että toisille ihmisille jatkuva vauhdissa ja kehityksessä mukana pysyminen pitää mielen energisenä, mutta  miksi kaikilta ihmisiltä pitää vaatia samaa. Osa ihmisistä voi kuitenkin paremmin, kun vaatimukset ovat pienempiä ja kevyempiä. Me ihmiset olemme erilaisia. Jatkuva suorittaminen ja tekeminen eivät ole ihmisen arvon mitta, joilla ihmisen paremmuus mitataan. Ollaan armollisia niin itseämme kuin toisiammekin kohtaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Luonnon levossa

Tahtoisin sukeltaa 
läpi elämän markkinahumun, 
pois.

Kuuntelemaan rauhaa,
kokemaan luonnon ihme.

Vaikka palellen saisin
kivellä istua ja olla, kun
järven pinnassa vilu.

Uisin yhdessä laineiden kanssa
tavoittamaan aurinkoa sen 
kaikotessa metsän ja maitohorsman
tuoksun taa.

Jos pilvet tummuisivat
ja peittäisivät taivaan sinen
odottaisin sadetta ja
lailla pikkulintujen
laulaisin jälkeen myrskyn,
iloiten.

Menisin ja olisin yksin hiljaa
niin taas jaksaisin palata ja
elää keskellä maailman arvojen.
~
En lakkaa ihmettelemästä miten levollinen luonto on. Se ei vaadi, ei mittaa, ei arvostele. Se on lohdullinen kuin lempeä syli, jossa levätä. Se on lahja jonka saan ottaa vastaan, ilman ansiota. Luonto on kuva Luojastaan.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pienen linnun lailla
huokaisen vaienneeseen yöhön
yksinäisen sävelmäni ja
kuulen hiljaisten aaltojen saattelemana
äänesi vastaavan.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Raunion uusi elämä

Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
(Psalmi 122)

Kun luin tuon lauseen, mieleeni tulivat kuvat Pälkäneen rauniokirkosta. Kirkosta ovat jäljellä enää seinät, lasittomat ikkunat. Kattona rakennuksella on sininen taivas.

Kirkon historia sisältää lukuisan määrän vastoinkäymisiä: perustusten pettämistä, seinien halkeamia, alttaritaulun vajoamista, palamista, katon sortumista myrskyssä jne. Lopulta kirkko hylättiin, koska se oli vaarallinen ihmisille. Jotenkin tuon raunioparan vaiheet tuovat mieleen ihmiselämän kaikkein kurjimmat kohtalot. Ja jokaisen elämästä löytyy jotain rikkoutunutta, repaleista, ainakin jossain vaihetta elämää.

Pälkäneen kirkon rauniot on otettu kuitenkin vuosien varrella hellään hoitoon ja suojeluun. Vähän joka kohdasta on paikattu, oikaistu ja tasoitettu. Rauniokirkko on jopa uudelleen käytössä, vaikkakin ilman kattoa ja muita mukavuuksia. Oikeastaan tuo paikka puhuu ja koskettaa enemmän kuin moni kiiltävän rypytön ja uusi rakennus.

Ihmiselämänkin raunioista voi korjaantua uutta, jopa niin että elämälle löytyy uutta käyttöa, tarkoitusta, niin uskon ja niin olen itse kokenut. Taivaan Isän läheisyydessä voi kulkea murtumisien läpi turvallisesti ja rakentua uudelleen hänen hyvän tarkoituksensa mukaisesti. Ainakin itse turvaan ja luotan pienemmissäkin, jokapäiväisimmissäkin hetkissä, kun elämän muurit uhkaavat murentua asiat suurimman rakkauden haltuun. Tunteehan Isä lapsensa kokonaan ja haluaa lempeydellään hoitaa.

Jokainen meistä tarvitsee muuriensa sisälle rauhaa ja onnea. Rauhaa ja onnea tahdonkin sinulle elämääsi ja tähän päivääsi toivottaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Alku

 Suloinen on valo, silmät iloitsevat nähdessään auringon.

 Jeesus sanoo:
Minä olen maailman valo.
Se, joka seuraa minua,
ei kulje pimeässä,
vaan hänellä on elämän valo.

Minä saan vaeltaa Jumalan edessä, siellä missä on elämä ja valo.
 Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.

 Hän paljastaa syvimmät salat, tietää sen, minkä pimeys peittää, hänen luonaan asuu valo.

Valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden.

Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
(Lauseet ovat suoria lainauksia Raamatusta)
♥ ♥ ♥
Tervetuloa teille kaikille jotka olette löytäneet tänne uuteen blogiini, joka on ollut sydämelläni suunnitteilla jo kauan aikaa. Täällä tahdon kuvin ja sanoin jakaa sisimpäni mietteitä ja tuntoja asioista, jotka ovat niitä elämän syvempiä puolia, pohjautuen kristilliseen uskoon. En vielä tarkoin tiedä mihin suuntaan tämä blogi tulee kulkemaan, mutta tällä hetkellä on päällimmäisenä mielessä Taivaan Isän hyvyys, mikä ilmenee luonnossa, koko elämässä ja varsinkin hänen sanassaan Raamatussa. Toivoisin tämän blogin myös olevan hengähdyspaikka, lepopaikka, jossa voi viivähtää ja hengittää vapaasti, jossa taakat voisivat keventyä ja ilo lisääntyä.

Tästä kappaleesta tykkään kovasti. Se on virvoittava.
 Don Moen, River of love