Vähempikin riittää

Ihmisen ei ole tarpeen

liikkua nopeammin

mitä hevosella pääsee.

Eikä nähdä kasvojaan

tarkemmin mitä

veden pinta heijastaa.

Ihmisen ei ole tarpeen

nähdä yhtä aikaa eteenpäin

ja taaksepäin.

Sen pitäisi riittää, että

näkee yhden suunnan

kerrallaan ja kulkee sitä kohti.

Ihmisen ei ole tarpeen

lentää pilvien yllä.

Se riittää, että näkee

taivaan ja pilvien pohjat.

Ihmisen ei ole tarpeen

tuntea jokaista tähteä.

Omassakin riittää vaalittavaa.

-

En muista tarkalleen missä tilanteessa tai mitkä ajatukset tämän runon saivat aikaan muutama vuosi sitten. Kuitenkin olen palannut aina uudelleen noihin ajatuksiin, kun jatkuva kilpailu, vertailu, uuden tavoittelu, uusiin asioihin perehtyminen alkaa ottaa voimille. Olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen on onnellisempi, mitä yksinkertaisempaa hänen elämänsä on. Ainakin itse koen, että jos elämässäni on liikaa asioita joita hoitaa, harrastaa, osallistua, vaalia, kehittää, ratkaista, selvittää jne. alkaa asioiden kuorma lopulta ahdistaa ja viedä voimia. Kun elämässä on tarpeeksi tilaa tyhjälle ajalle, kun ei ole liikaa velvollisuuksia vaatimassa huomiota, jää tilaa myös yllättäville asioille, inspiraatiolle, spontaaneille toiminnoille. Ja luovuus ei kuki oravanpyörässä, vaan se vatii jopa pientä turhautumisen hetkeä, todellista pysähtymistä jolloin aistit avautuvat näkemään, kuulemaan, kokemaan, aistimaan jotain uutta. Sanotaanhan, että lapsellekkin tekee hyvää kokea niitä hetkiä, jolloin ei ole mitään tekemistä. Jokaisen hetken ei tarvitse olla valmiiksi ohjelmoitu, päivien etukäteen suunniteltu.

Ymmärrän, että toisille ihmisille jatkuva vauhdissa ja kehityksessä mukana pysyminen pitää mielen energisenä, mutta  miksi kaikilta ihmisiltä pitää vaatia samaa. Osa ihmisistä voi kuitenkin paremmin, kun vaatimukset ovat pienempiä ja kevyempiä. Me ihmiset olemme erilaisia. Jatkuva suorittaminen ja tekeminen eivät ole ihmisen arvon mitta, joilla ihmisen paremmuus mitataan. Ollaan armollisia niin itseämme kuin toisiammekin kohtaan.