sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Adventtisunnuntaina

Sytytän kynttilöitä tänä viikonloppuna.
Ilon kynttilöitä surusta huolimatta.
Toivon kynttilöitä sinne, missä on epätoivoa.
Rohkeuden kynttilöitä sinne, missä pelko on aina lähellä.
Rauhan kynttilöitä myrskyjen runtelemiin päiviin.
Armon kynttilöitä helpottamaan raskaita taakkoja.
Rakkauden kynttilöitä inspiroimaan kaikkea elämistäni.
Kynttilöitä, jotka palavat koko vuoden. 

-Howard Thurman

torstai 10. elokuuta 2017

Tämä kesä

Tämä kesä on ollut ehkä yksi elämäni vaikeimmista. Uusi työ on ollut poikkeuksellisen stressaava, monta kertaa on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Myös uuden kodin etsintä on ollut täynnä vastoinkäymisiä ja nykyisessä elinympäristössämme on tapahtunut asioita, jotka ovat lisänneet ahdistusta. Nyt menetimme myös äkillisesti rakkaan eläinystävämme, perheenjäsenemme ja lemmikkimme. Elämääni on tullut menetyksen myötä suuri aukko ja elämässä tuntuu olevan vähemmän sisältöä.

Elämässäni on ollut vuosien varrella runsaasti ongelmia, joten olen henkisesti kasvanut kestämään paljon. Uskon, että myös näillä uusimmilla vaikeuksilla on tarkoituksensa vaikka nyt ei siltä ehkä tunnu. Kummasti olen kokenut kesän aikana, että haasteista huolimatta olen ollut kannettu arjessa, kun olen turvautunut mielessäni Jumalan apuun.

Välillä on käynyt mielessä, että miten paljon jaksan, mitkä ovat rajani. Haluan kuitenkin uskoa, että taakkoja ei anneta enempää mitä jaksaa kantaa. Kaikesta huolimatta haluan luottaa Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.  Vaikeudet ovat kuitenkin onneksi yleensä väliaikaisia ja vaikeiden päivien keskellä on myös hyviä hetkiä, joten toivoa on. Oikeastaan tuntuu, että haluan odottaa mitä tapahtuu tämän jälkeen. Mitä hyvää ja uutta on varattu elämääni, tulevaisuuteen.

Tällaisia mietteitä tänään.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Sunnuntaiaamuna


Nyt sataa vettä, mutta viime viikkoina on ollut paljon kauniita päiviä. Mielessäni on nyt usein pyörinyt tämä laulu, jota lapsuudessani joskus laulettiin. Sanat sopivat hyvin tähän kesän kauneimpaan aikaan ja juhannukseen: "Tää on kuin päivän aatto, sen suuren autuaan." Luojan luoman yltäkylläisen kauneuden keskellä voi olla helpompi uskoa Jumalan hyvyyteen ja taivaselämään rajan toisella puolen.

Etsin sanat netistä, kun en niitä ihan kokonaan muistanut ulkoa:

On kesän kirkas huomen 
ja suvi sunnuntain,
ei liiku lehti tuomen,  
on lintunenkin vait!  
Vienosti kukkii pellot, 
ja vaarat vihannoi,  
ja hartaat aamun kellot  
vain rauhaa, rauhaa soi. 

Kuin pyhäin juhlasaatto 
käy soinnut yli maan, 
tää on kuin päivän aatto  
sen suuren, autuaan.  
Se luopi tyynen mielen  
väreilyyn hiljaiseen,  
saa sanattomaks` kielen  
ja silmään kyyneleen.

Sanat: Simo Korpela 

(Kappale You Tubessa)

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ihmisenä kasvamista

Varo rukoilemasta sitä mitä haluat, saatat nimittäin
saada sen mitä tarvitset:
Joka pyytää menestystä, voi saada vastoinkäymisiä
oppiakseen, mitä on sisäinen menestys.
Joka pyytää vahvuutta, saattaa saada heikkoutta
ymmärtääkseen tarvita rakkautta.
Joka pyytää terveyttä, saa kenties viisautta
ymmärtää sairautensa sanoma.
Joka pyytää ystäviä, saa yksinäisyyttä löytääkseen itsensä.
Joka pyytää rahaa, voi saada köyhyyttä löytääkseen onnellisuuden.
Joka etsii valtaa, saa pettymyksiä löytääkseen palvelun.
Joka pyytää toisen muuttumista, saa lisää vaikeuksia
ymmärtääkseen muuttua itse.
Joka etsii Jumalaa itsensä ulkopuolelta, voi saada 
kärsimystä löytääkseen hänet sisältään.

Tommy Hellsten kirjassaan Tähän olen tullut -Kirja merkityksen löytämisestä


Inner peace is hard to find
Peace of heart and peace of mind
Feels like I'm running all the time
Like I'm at war inside
I've been fighting all my life

How can we be ourselves
If we don't know who we are
I can't blame myself on anyone else's time
I can't blame myself on anyone else's time

There's gotta be a reason for the pain
There's gotta be a reason why it rains when I'm alone
There's gotta be a reason that I'm longing for a justice
I ain't ever seen
A water that could make us clean, yeah

How can we be ourselves
If we don't know who we are
I can't blame myself on anyone else's time
I can't blame myself on anyone else's time
I can't blame myself on anyone else's time

The window of my soul is so unclean
Shattered by the vices and the violence that I've seen
Purity of heart is to will one thing
But I've got a lot on my mind
Yeah maybe I'm a mess inside

How can we be ourselves
If we don't know who we are
I'm looking for the one that made me
That made me
That made me
I'm looking for the One
That made me
That made me

Lyrics: Jon Foreman

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pitkäperjantai


Pitkäperjantaina 
Jeesus ristiinnaulittiin, 
kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,

noustakseen kolmantena päivänä kuolleista.

* * * 
Sinä et hylkää sieluani tuonelaan.
Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta.
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
 Herra näkee tuonelan syvyyksiin asti, saati sitten ihmisten sydämiin!
Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet.

(tekstit Raamatusta)

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kuolleet lehdet ja hiipuneet liekit

Talven aikana riutunutta,
myrskyssä hapertunutta,
pakkasen kovertamaa

Hän ei muserra.

Ei puhalla
sisimmän hentoa liekkiä sammuksiin
valoa, joka ei kauas näy.

* * *

maanantai 20. helmikuuta 2017

Luonto on

Luonto on

lohtua
kauneutta
lepoa
tunnetta
hiljaisuutta
rauhaa

Luonto on

yhteyttä
yhteenkuuluvuutta
osallisuutta
kaiken elollisen kanssa 
ja elottoman
koko maailmankaikkeuden
Jumalan

Luonto on

ilma jota hengitän
maa jolla astun
puu johon tukeudun
polku jota kuljen

auringon häivähdys puiden latvoissa
kuunsirppi yötaivaalla
tähdet

Luonto on

elämää
kuolemaa
kiertokulkua
tulevaisuutta
läsnäoloa
tätä hetkeä

maata ja taivasta
pysyvyyttä
turvaa

Luonto on

niin paljon enemmän mitä ymmärrän
aistin, tunnen tai tiedän

Luojan kädenjälki

torstai 16. helmikuuta 2017

Minuiksi

"Kaikkialla missä on elämää, on myös rakkautta. Olen pieni pala valon verkostossa, rakkautta inhimillisessä kehossa.

Aina kun hukun pelkoihini ja alan uskoa, että maailma on lopulta pahantahtoinen paikka, kätkeydyn ja eristäydyn. Tiedän kyllä, että voin tässä, niinkuin muussakin elämässäni,valita. Jäänkö pimeään vai valitsenko valon, kurottaudunko sitä kohti, vaikka siitä näkyisi vain heikko kajastus kaukana ulapalla. Minäkin olen vastuussa siitä, mitä haluan tuoda lisää tähän maailmaan: rakkautta vai pelkoa."

Laura Petterson kirjassa Minuiksi, löytöretkiä henkiseen kasvuun: Toim. Tommy Hellsten & Tiina Tuomikoski, 2016
* * *
Ajatuksia herättävä kirja. Erityisesti minuun vaikuttivat nyt elämäntarinat, joissa tuli ilmi sota-ajan sukupolvien ongelmat tunneilmaisussa, ihmissuhteissa ja niiden vaikutus sukupolvelta toiseen. Myös oma vaillinaisuus monissa asioissa tuli kohdattua. Miten vaikea onkaan rakastaa, osoittaa rakkutta, ilmaista tunteitaan avoimesti, luottaa toisiin ihmisiin. Miten paljon sisimmässäni onkaan pelkoa, rikkonaisuutta ja miten paljon sitä on samalla myös muissa ihmisissä. Silti aito kohtaaminen on vaikeaa. Itseään ja omaa sisintään varjelee viimeiseen saakka, peläten heikkouden näkymistä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Elämänmatkalla

Olen sattumoisin viime aikoina pysähtynyt ajoittain miettimään menneisyyttä tai tarkemmin sanottuna sitä, mitä menneisyydestä muistamme tai haluamme muistaa ja kuinka paljon elämme menneisyydessä tai se vaikuttaa nykyiseen elämäämme.

Luin juuri Rachel Joycen kirjan Harold Fryn odottamaton toivioretki. Kirja kertoo englantilaisesta eläkeläismiehestä, joka saa viestin entiseltä työkaveriltaan, joka tekee kuolemaa. Viedessään vastauskirjettä postiin, mies ei pysähdykkään postilaatikon kohdalla, vaan kulkee jokaisen postilaatikon ohi, jatkaen kulkuaan, kunnes on matkalla toiselle puolelle Englantia, kuolevan ystävänsä luokse.

Kirja on enemmän kuin matkatarina. Kirja on myös Harold Fryn tarina menneisyyteen, niinhin kipeisiin muistoihin ja kokemuksiin, jotka ovat monella tapaa vaikuttaneet hänen elämäänsä, ihmissuhteisiinsa.Viimein, kun hän matkan aikana käy läpi menneisyyttään ja kohtaa peikot, jotka ovat pitkin elämää muistutelleet olemassaolollaan, Harold vapautuu menneisyyden painolastista ja löytää sieltä ilon, hyviä muistoja.

Harold Fryn matka muistojen  menneisyyteen, vaikka se olikin fiktiivinen tarina, tuntui minusta kipeältä lukea, sillä olen itse joskus käynyt läpi vanhoja asioita ja tiedän miten vaikeaa se on. Joskus on kuitenkin pakko kohdata ne asiat, jotta pääsee eteenpäin jatkamaan elämää, vapaammin ilman menneisyyden painolastia.

Olen miettinyt nyt vuoden vaihtuessa mennyttä vuotta, sen kokemuksia ja tunnelmia. Vuosi on ollut vaikea, monella tapaa tavallista vaikeampi. On ollut liian suuria haasteita, joiden edessä olen ollut voimaton, pettymyksiä ja paljon kysymyksiä, joihin en ole saanut vastauksia. Kuitenkin se mitä vuodesta haluan muistaa, ovat hyvät asiat, ilonhetket. Ne ovat voimavara, josta haluan pitää kiinni ja viedä seuraavaan vuoteen. En halua jäädä kiinni ikäviin muistoihin, vaikka en niitä toki voi kieltääkkään. Samoin on vanhempien asioiden laita. Hyväksyn asiat, joilla on ollut elämääni huono vaikutus, hyväksyn ne osaksi itseäni ja menneisyyttäni. En halua kuitenkaan takertua niihin, vaan nostaa päällimmäiseksi mieleeni hyvät muistot ja asiat jotka ovat voimavarojani.

Todellisuutta ei voi kieltää, mutta voi valita keskittyykö siihen mikä auttaa eteenpäin ja vai siihen, mikä syö voimia ja lamauttaa.

Kuvan toinen kirja, Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet, on tavallaan myös kertomus pienestä taipaleesta elämän varrelta, taistelusta ankaria olosuhteita ja vihollista vastaan, toivosta ja siitä ettei koskaan kannata luovuttaa.

P.S.
Huomasin vasta nyt, että jostain syystä minulle ei ole tullut ilmoitusta viimeisistä kommenteista. Pahoittelut, että en ole niitä huomannut, mutta nyt ne ovat julkaistu. Kommenttien tarkistus on kait jotekin muuttunut.