torstai 23. tammikuuta 2014

Huolettomuus

Matteuksen evankeliumin 6:ssa luvussa Jeesus kehoittaa ottamaan mallia linnuista, miten ne  huomisesta huolehtimatta, ovat Taivaallisen Isän ruokkimia ja miten kedon kukat ovat kauniisti vaatetettuja, vailla murhetta. Jos Jumala huolehtii kukista ja linnuista, niin eikö hän huolehtisi myös ihmisestä. Tekstissä  sanotaan  myös, että Jumala tietää meidän tarvitsevan kaikkia aineellisia elämiseen tarvittavia asioita. Kun  etsii Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan, niin saa kaiken tarvitsemansa. Lopuksi Jeesus kehoittaa olemaan huolehtimatta huomispäivästä, sillä kukaan ei murehtimisella voi lisätä elämäänsä lisää päiviä.

Opi siis kukasta ja linnusta, heitä kaikki murheesi Jumalan päälle! Mutta iloa älä heitä luotasi. Päinvastoin, siitä on sinun kaikin voimin pidettävä kiinni, koko elämäsi voimalla. Sillä jos heität kaiken murheen luotasi, silloinhan sinulle jää ainoastaan se, mikä sinulla on iloa. (Sören Kierkegaard, Kedon kukka ja taivaan lintu, 1849/1990)

Elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi huoliin ja murheisiin keskittyen, vaan ilossa ja luottavassa huolettomuudessa, tietoisena siitä, että kaikki on hyvina ja meitä kannetaan. Jos tästä elämänasenteesta luopuu, menettää elämänilonsa. (Carita ja Tommy Hellsten, Levollisuuden kirja, 2013)

Olen miettinyt, että asioiden liiallinen varmistaminen, huolehtiminen ja murehtiminen on oikeastaan epäuskoa. En luota siihen, että Jumala oikeasti voi auttaa. Liiallinen huolehtiminen vie elämänvoiman, kiinnittämään katseensa vääriin asioihin; puutteeseen ja epätoivoon. Jumala ei useinkaan anna apua varastoon, vaan apu tulee juuri sille päivälle jolloin apua tarvitaan. Itsekkin olen useasti saanut huomata, kuinka silloin, kun varani ovat olleet vähäiset, Jumala pitää tarpeistani huolen. Olen saattanut etsiä jotain kipeästi tarvitsemaani tavaraa kaupoista, käyttäen aikaani turhan paljon asiaan, kuitenkaan mitään sopivaa löytämättä. Sitten kun olen tavallaan jättänyt asiasta huolehtimisen, löytyy tarvitsemani jostain aivan kuin sattumalta,  todella edullisesti ja vielä sopivampana tuotteena, mitä olin edes osannut etsiä. Oma kokemukseni on se, että Jumala haluaa ennen kaikkea, että tulen tarpeineni hänen luoksensa. Kun luovutan huoleni hänelle, jää hänen tehtäväkseen huolehtia asioista. Jos jokin asia ei edisty tai löydy, en tarvitse sitä asiaa, tai asiaan on olemassa toinen suunnitelma, ratkaisu. Jumala on enemmän levollisuuden kuin hätäilyn puolella.

Nykymaailmassa arvostetaan paljon elämänhallintaa. On suorastaan arvostettavaa tavoitella materiaalisia asioita. Vaikka suurin osa ihmisistä kieltää arvomaailmansa olevan pääosin materialistinen, pohjalla kuitenkin elämää ohjaavat materiaaliset arvot. Kun on riittävästi rahaa, se tuo elämään turvaa, silloin minulla menee hyvin. Rahaa ei kuitenkaan yleensä koskaan ole liikaa tai edes tarpeeksi, jokainen toivoo, että sitä olisi enemmän. Jumala ei ymmärtääkseni ole aineellista hyvinvointia vastaan, mutta hän on sitä vastaan, että ihminen pyrkii turvaamaan elämässään rahaan ja materiaan. Jeesus rinnastaa puheissaan  mammonan rakastamisen, arvostamisen ja palvelemisen sekä Jumalan vihaamisen ja halveksimisen. Turvautumalla elämässään materiaalisiin arvoihin, voi elää taloudellisesti rikkaan elämän, mutta se voi myös viedä huomion pois päin Jumalasta ja hänen tahtonsa etsimisestä. Joskus elämässä kuitenkin tapahtuu asioita, jolloin ihmisen oma elämänhallinta murenee. Sairaus tai muu suuri vastoinkäyminen kohtaa. Silloin monesti arvot menevät uusiksi ja ihmisen on pakko luopua omavoimaisuudestaan. Joku on jopa uskaltanut sanoa, että nämä ikävät tapahtumat ovat olleet Jumalan tahto. Jumala on halunnut ihmisen sielun omakseen, mikä on ollut suurempi ja arvokkaampi asia kuin ulkoinen menestyminen elämässä.

Olen löytänyt uuden elämäntehtävän: olla hiljaa, huoleton ja luottaa siihen että minua kannetaan. Suurenmoinen tehtävä, mutta ei helppo. (Carita ja Tommy Hellsten, Levollisuuden kirja, 2013)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Hyväksymistä




Olen tehnyt lupauksia tälle uudelle vuodelle. Olen luvannut itselleni olla oman itseni suhteen totuudellisempi. En usko ajatuksia, jotka aiheetta syyllistävät, nimittelevät negatiivisesti, lannistavat, vartailevat toisiin ihmisiin, osoittelevat epäonnistumisia. Alan puhua itselleni kauniisti, opettelen edes vähän enemmän pitämään puoliani, olemaan jämäkämpi, ilmaisemaan tunteitani, - tai edes yritän. En kuuntele muiden ihmisten mielipiteitä ja vaatimuksia minua kohtaan, jos ne tuntuvat minusta vääriltä. Hyväksyn itseni kaikilta osin, olen itseni puolella, en hylkää tarpeitani, tunteitani, minuuttani, persoonaani.

Itsensä rakastaminen on avautumista sille rakkaudelle, joka sisällämme jo rakastaa meitä. ( Carita ja Tommy Hellsten, Levollisuuden kirja, 2013)

Avauduin rakkaudelle, kun uskalsin olla avuton, tulla todeksi, tarvita toisia ihmisiä ja paljastua heikoksi. Ihminen ei uskalla suostua näkyväksi ja haavoittavaksi, ellei hän koe saavansa jostain rakkautta. Rakkaus muodostaa turvan, joka tarvitaan, jotta uskallamme tulla näkyväksi heikkona, avuttomana, voimattomana ja keskeneräisenä. (Tommy Hellsten, Ajan takaa, 2013)

En halua paeta ikäviä tunteita ja asioita jotka tulevat mieleeni, vaan haluan kohdata ne, kuunnellen, mitä ne kertovat. Haluan löytää alkusyyn noille ajatuksille ja tunteille, mihin kokemuksiin ja tilanteisiin menneisyydessä ne johtavat. Haluan kohdata nuo kipeät kokemukset rakkauden ja hyväksynnän silmin, itseäni lempeästi kohdellen. Olen itseni puolella, itseäni puolustaen ja rohkaisten. Sisälläni on pieni lapsi, joka tarvitsee ystävyyttäni.

Inhimillinen kasvu ei ole paremmaksi ja suuremmaksi kasvamista vaan pikemminkin pienemmäksi kasvamista.  Se on tulemista yhä tietoisemmaksi omasta keskeneräisyydestä ja heikkoudesta. Elämä pyrkii tekemään meistä inhimillisiä. Niinpä todellisessa kasvussa on kyse nöyryyden oppimisesta. Nöyryys ei ole itsensä mitätöimistä vaan itsensä tuntemista. Itsensä tuntemisessa on kyse sekä vahvuuksiensa että heikkouksiensa tuntemisesta. (Tommy Hellsten, Ajan takaa, 2013)

Haluan olla itselleni armollisempi. Olen ihminen, jolla on juuri minunlaiseni menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Se mitä olen elämässäni kokenut, on tehnyt minusta juuri minut. Kasvaminen rakkaudessa on koko elämän mittainen tehtävä ja vie aikaa. Hyväksyn sen, en vaadi itseltäni liikaa, opettelen olemaan kärsivällinen. Edessä on tulevaisuus ja siinä on aina toivoa.

Anna ihmisille tilaisuus. Ole oma itsesi ja katso, ketkä hyväksyvät sinut sellaisena. He ovat todellisia ystäviäsi.  (Salme Blomster, Kelpaanko minä, 2013)

Arvomme ei ole siinä, miten ihmiset meidät määrittelevät vaan siinä, mitä Jumala meistä sanoo. Hän näkee kokonaisuudet ja tulevan. Kohtaamalla omat kipumme ja pelkomme saamme havaita, että esimerkiksi hylätyksi tuleminen ei vie lupaa olla olemassa. Tulemme kuitenkin aidosti hyväksytyksi vain olemalla aitoja. Jos esittäisimme muuta kuin olemme, antaisimme valheellisen kuvan itsestämme. (Salme Blomster, Kelpaanko minä, 2013)

Haluan uskaltautua koko ajan hiukan enemmän avautumaan olemaan oma itseni, myös silläkin riskillä, etten tule ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Olenhan turvassa, olen itse itseni puolella tukemassa herkkää sisintäni ja mikä tärkeintä, turvanani on suurin rakkaus, Jumalan.

torstai 9. tammikuuta 2014

Elämän keskellä

Välillä elämässä on aikoja, jolloin tavallista enemmän miettii asioita, niin menneitä kuin tulevaakin ja kyseenalaistaa tekemisiään, aikeitaan, asioiden tarkoitusta ja mieltä. Elämä ei ehkä kulje niinkuin on toivonut, johtuen sekä omasta itsestään, olosuhteista ja monen asian yhteisvaikutuksesta. Voi olla vaikea nähdä pimeänä hetkenä oikeaa suuntaa, ymmärtää omien tunteiden ja ajatusten totuudellisuutta, vievätkö ne oikeaan suuntaan, mitä ne kertovat? On tarve löytää pohja, jolta ponnistaa siipiään lentoon, sen sijaan, että ponnettomasti koittaa räpiköidä hyllyvällä alustalla eteenpäin.

Olen saanut huomata tämän keskellä, etten tunne itseäni tarpeeksi. On tullut tarve kohdata omat heikkoutensa, uskaltautua kohtaamaan totuus. Ei voi rakastaa muita, jos ei rakasta itseään. Mikä minua estää rakastamasta itseäni? Miten voin oppia rakastamaan itseäni?

Tielleni on tullut muutamia kirjoja, joista on avautunut todellinen vastausten kenttä kysymyksilleni. Myös paljon uutta pohdittavaa on syntynyt. Tuntemalla itseni paremmin ja syvemmin, voin paremmin, pystyn kasvamaan sellaiseksi kuin Jumala on minut luonut, kun vähitellen minusta karsiutuvat elämän vastaiset, valheelliset ajatusmallit ja asenteet, jotka ovat kahlinneet ja estäneet elämää.

Aion seuraavissa postauksissa käydä hiukan läpi näistä lähiaikoina lukemistani kirjoista nousseita ajatuksia. Kirjareferaatteja en aio tehdä, ihan vaan pieniä poimintoja omien kokemusteni kanssa tuon tänne mukaani.

* * * * *

"Olet koditon niin kauan kun et ole löytänyt kotiasi Jumalassa. Kaikkein syvin itsesi on hänessä. Olet lähtöisin hänestä ja voit tulla siksi, joka syvimmältäsi olet, vain hänen yhteydessään.."

Lauri Maarala, Vantaan Lauri 36/2013

"Entä jos on totta se, että Jumala on sisälläni ja hän on todellisen minuuteni pohja? Minkälaisia asioita siitä seuraa? Ainakin se, että ihminen voi löytää Jumalan tulematta uskonnolliseksi, tavoittelematta taivaankansia, tulematta paremmaksi, onhan Hän ihmisen sisällä. Jumalan löytäminen ei edellytä uskontoa tai itsensä muuttamista. Itse asiassa uskonto ja itsensä paremmaksi tekeminen voivat osoittautua Jumalan löytämisen esteeksi."

Tommy Hellsten, Ajan takaa

* * * * *

"Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. 
Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden,
ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen."

Raamattu: Efessolaiskirje  3