2018

Kun ajattelen mennyttä vuotta, päällimmäisenä tulee mieleen kiitollisuus. Pitkin vuotta, eri tilanteissa, olen ajatellut, kuinka kiitollinen olen. Monet pelot ovat osoittautuneet turhiksi, moni epävarma asia onkin mennyt hyvin, hankalista tilanteista olen selvinnyt ehjin nahoin, olen tullut kuulluksi, olen saanut pyytämättä apua, olen kohdannut upeita ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun paljon, olen kohdannut positiivisia yllätyksiä, olen oppinut uutta, voimani ovat riittäneet, moni asia on mennyt parempaan suuntaan tai jopa muuttunut radikaalisti hyväksi, olen oppinut lisää itsestäni ja kuuntelemaan itseäni paremmin, olen viettänyt hienoja hetkiä läheisten kanssa ja saanut nauttia omasta ihanasta kodista ja monista elämän hyvistä asioista.

Kiitollisuus on putkahdellut aika ajoin, usein jopa päivittäin mieleeni. Kiitollisuus tämän elämän lahjoista ei kuitenkaan sulje pois sitä, että koen tämän maanpäällisen elämän välietapiksi ja jokapäiväisen touhuamisen usein aika turhaksi. Olen vuosia tuntenut taivaskaipuuta ja tämä maanpäällinen elämä tuntuu vain varjolta, vaillinaiselta vaellukselta. Niinkuin jossain hengellisessä laulussa sanotaan, että olen kahden maan kansalainen, niin tunnen olevan minäkin. Tarkoituksen ja mielekkyyden selvempi näkeminen jokapäiväisessä elämässä on ehkä se mitä kaipaan tulevaan vuoteen. Oman paikkani ja tarpeellisuuteni työelämässä olen jo ehkä löytänyt, mutta silti arkisen työn mielekkyyteen kaipaa välillä uutta puhtia ja näkökulmaa.

Siksi Saarnaajan kirjan ajatukset Raamatussa tuntuvat tutuilta ja voisin siteerata tähän koko kirjan :)

Siunausta ja johdatusta sinulle vuoteen 2019.

Jouluevankeliumin synnyttämiä ajatuksia

Minulle jouluevankeliumissa kolahtaa aina eniten kohta, jossa yöllä lampaita paimentamassa olleet paimenet kohtaavat enkelin, jolla on sanoma. Pimeällä niityllä nuokkuvat yötyöläiset ovat varmaan todellakin säikähtäneet yhtäkkistä kirkkautta ja ilmestystä kesken työn.

Ote jouluevenkeliumista Luukkaan mukaan: Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sano heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: --Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita han rakastaa. Jeesuksen syntymän hetkellä syntyy myös kristinusko. Juutalaisuudessa oli lain teoilla todistettava, että on Jumalalle kelpaava. Jumalan ja ihmisen välillä oli jatkuva tuomion alaisuus, eihän kukaan ihminen yllä hyvillä teoillaan siihen pyhyyteen ja hyvyteen mitä Jumala ihmiseltä odottaa, sillä Jumala on täydellisen pyhä. Jumala oikeudenmukaisuudessaan tuomitsee kaiken synnin, pahuuden, jota maailmassa, ihmisessä on. Jumalan edessä ei kestä yksikään ihminen puhtain paperein, sen jokaisen ihmisen omatuntokin jo paljastaa. Jeesus tuli tuomaan rauhan ihmisen ja Jumalan välille, tuomaan vapahduksen oikeudenmukaisesta tuomiosta, rauhan ihmisen ja Jumalan välille. Jeesuksen tähden Jumala rakastaa ihmistä syntisyydestä huolimatta.

Luukkaan evankeliumi jatkuu Jeesuksen syntymän jälkeen tapahtumalla, jossa Maria ja Joosef menevät Jeesus-vauvan kanssa temppeliin. Temppelissä he kohtaavat vanhan Simonin, jolle on ilmoitettu, että hän ei tule kuolemaan ennekuin on nähnyt Herran Voidellun. Luukkaan evankeliumi jatkuu näin: Hän (Simon) otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: --Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaist kompastuvat ja monet nousevat, Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta."

Jeesuksen syntymä ei ole siis vain juutalaisille ja Israelin kansalle tullut pelastus, vaan koko maailmalle tarkoitettu. Kristinusko on ainoa uskonto, jossa ei omilla teoilla pyritä ansaitsemaan tai ostamaan Jumalan hyväksyntää, vaan pelastus on annettu ihmiselle imaiseksi, armosta. Valitettavasti Jeesus on nimi, jota ei haluta kuulla, varsinkaan kristillisissä maissa. Muiden uskontojen maissa sanoma Jeesuksesta on ilosanoma, joka otetaan mielellään vastaan. On tuhansia tai jopa miljoonia tarinoita siitä, miten moni hindulainen, buddhalainen tai johonkin muuhun uskontoon kuuluva on elänyt pelossan ja ahdistuksessa koettaessaan lepyttää jumalia ja Jeesuksen kohdatessaan on saanut kokea elämänsä muuttuvan. Jeesuksen nimi on voimallinen. Kristinuskon sanoma ei ole vain hyvä ajatus rakkaudesta, vaan elämää mullistava voima. Jo alusta saakka Jeesus on saanut osakseen vihaa ja pilkkaa ja sama meno jatkuu tänäänkin. Maailma on pimeä, elää pimeydessä, on täynnä pimeyttä, samoin on ihmisen sydämen tilanne. Jeesus kolkuttaa ihmuisen sydämen ovella rakkaudella, ei väkivallalla. Ympärillä on kuitenkin paljon mielipiteitä, ajatuksia, asioita, jotka peittävät sydämen hiljaisen puheen, kaipuun aidon ja puhtaan uskon puoleen, sydämen rauhaan.