Viattomien lasten päivänä

Kuulin tämän Antti Tuiskun Rukous- kappaleen vuosi sitten jouluna radiosta. Sanat sopivat niin mainiosti tähän päivään.

"Jos oot onneton, on ainakin toivoa paremmasta"

Henkilökohtaista?

Ajatuksiaan voi ilmaista, kunhan pysyy keskustelussa yleisellä tasolla. Sydäntään pitää varjella, varsinkin tunteitaan. Niitä ei voi ilmaista, ei edes lähimmille ihmisille. Voi tulla väärin ymmärretyksi, tai torjutuksi tai ehkä toinen suhtautuu välinpitämättömästi, ei kuuntele, ole kiinnostunut. Sisimpämme ovat jäässä, kuljemme toistemme ohi kylmin sydämin.

En ole seurapiiri-ihminen siinä merkityksessä, että viihtyisin porukoissa ja illanvietoissa. Tykkään hauskoista jutuista ystävien kesken, mutta vieraampien kanssa vitsailu ei huvita. Kaipaan syvällisempää juttuseuraa. Arki vie mennessään. Puhutaan ruuasta, harrastuksista, säästä, työstä, tuttavista. Sitä jokapäiväistä. Tärkeitä nekin. Pitävät kiinni elämässä. Joskus kuitenkin pelkkä jutustelu tympii. Kaipaa syvempää kosketusta ajatuksiin, vastakaikua pohdinnoille, mahdollisuutta raottaa sisimmän ovea, uskaltautua kertomaan miltä tuntuu. Välillä tekisi mieli heittäytyä. Uskaltautua avaamaan sydämensä aivan odottamatta. Heittää kaikki varovaisuus ja sanoa se mitä aidoimmillaan ajattelee.

Tunteet ovat henkilökohtaisia. Ne eivät kuulu muiden tietoon, jaettaviksi. Jokainen pitäköön omat tunteensa omana tietonaan. On hävettävää, jos joku tietää mitä tunnen sisimmässäni, jos jokin minua koskettaa, liikuttaa. Olemme suljettuja sydämiä. Emme avaa omia sisimmän oviamme muille tulla sisään vierailulle, emme anna muille mahdollisuutta avata oveaan meidän vierailla.

Kuunteleva mieli vaatii herkkyyttä, vastaanottavuutta, pysähtymistä, läsnäoloa, oman itsensä ja tarpeensa hetkeksi syrjään laittamista, toiseen ihmiseen keskittymistä. Kuunteleva mieli on tullut itse kuulluksi. Se ei neuvo ja latele ohjeita, se ei tuomitse ja arvostele. Sen läsnä on hyvä olla, levollista, rauhaisaa.

Haluan tulla kuulluksi, haluan oppia kuuntelemaan.
Haluan hyväksyä tunteeni, haluan oppia jakamaan niitä.
Haluan säilyttää sydämeni herkkyyden kohdatessani muita, enkä jäädyttää ja kovettaa sen ympärille kuorta, johon kukaan ei saa kosketusta.

Jäiset sydämet
vain lämpimin liekki sulattaa
kylmät sydämet
vain suurin rakkaus lämmittää

Ne jotka vähiten rakkautta anasitsevat,
ne sitä eniten tarvitsevat.
       
                 ♥

Minä annan teille uuden sydämen ja

teidän sisimpäänne uuden hengen. 

Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja

annan tilalle elävän sydämen. 

Hesekiel 36:26

Adventtikirkkomietteitä

Kävin eilen adventtikirkossa. Jostain syystä jäin miettimään tuota kirkossa käyntiä. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että kävin kirkossa. Käyn messuissa silloin tällöin, mutta vältän yleensä erityisiä 'ruuhkapyhiä', jollainen ensimmäisen adventtisunnuntain kirkko on. Vaikka en erityisemmin pidä sunnuntaijumalanpalvelusten jäykistä kaavoista ja urkumusiikkikaan ei erityisemmin sykähdytä, kuitenkin virsien sanat, rukoukset ja varsinkin ehtoollinen koskettavat minua. Olen sitä mieltä, että missä Jumalan sanaa on esillä, siellä hänen henkensä myös voi koskettaa ja puhutella sisimpäämme.

En harrasta kristinuskoa, teologiaa, oppikysymyksiä tai pidä yllä erityisiä uskonnollisia tapoja. Vierastan ja suorastaan ahdistun kaikesta muodollisesta ja kaavamaisesta. Mutta koska olen saanut kasvaa kristinuskoon ja oppia tuntemaan elävän Jumalan henkilökohtaisesti, sisimpäni kaipaa jatkuvasti ravintoa ja yhteyttä uskoni antajaan ja ylläpitäjään.

Adventtimessussa laulettiin 'Hoosianna'-virsi. Hoosianna tarkoittaa 'auta', 'pelasta'. Minulle jäi mieleen, kun pappi saarnassa kertoi, miten tuossa yli 500 vuotta vanhassa kirkossa ovat monet sukupolvet ennen meitä laulaneet samaa virttä ja mielessään huokailleet elämän vaikeuksiensa keskellä: Herra auta, pelasta. En tiedä kuinka moni nykyisin adventtikirkossa kävijöistä sydämestään rukoilee, että 'auta', 'pelasta'. Jotenkin tuntuu, että varsinkin täällä länsimaisessa niinsanotussa hyvinvointikulttuurissa ihmiset eivät kaipaa apua, omin avuinkin pärjää mainiosti. Rahalla saa kaiken. Siksi varmaan monissa köyhemmissä maissa uskonnot ja kristinuskokin menestyy niin hyvin. Elämään etsitään lohtua, pelastusta.

Vaikka elämäni on suht hyvällä mallillaan, mielelläni turvaan sen Luojani käsiin. Oma viisauteni elämäni suhteen on rajallinen ja itse en voi itseäni teoillani tai millään muullakaan pelastaa. Uskoni ei ole tunteista ja kokemuksista riippuvainen, tiedän, että Jumala on hyvä ja voimallinen, tuntui minusta miltä hyvänsä. Kuitenkin ehtoollishetki usein herkistää. Siinä hetkessä on Pyhä Henki erityisesti läsnä rakkaudessaan, niin koen.

Nämä virren nro 2 sanat myös tuntuivat läheisiltä:

Autuas kansa, kaupunki,
kun Jeesus saapuu Herraksi.
On siellä rauha, rakkaus
ja uusi toivo, uskallus.
Hän tullessansa armon tuo
ja avun neuvoillansa suo.
Nyt olkoon kiitos Jeesuksen,
hän saapuu luokse syntisen.

Käy Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus armolla
ja asu aina minussa.
Taivaaseen minut johdata,
luonasi anna riemuita...

Virsi on tehty 1600-luvulla. On hienoa ajatella, että voin jakaa uskoni ajatukset täysin jo silloin eläneiden ihmisten kanssa. Onneksi on kirkot ja messut ja mahdollisuus mennä niihin kuulemaan hyvää ilosanomaa ja laulamaan kiitosta Jumalalle. Siellä voin kohdata Jumalan, messun jäykistä kuvioista huolimatta.