Sain appivanhemmilta tuollaisen tuulikellon, joka on luostarista ostettu. Tykkään kellon kilinästä ja tiffanylasikoristeesta, jonka läpi värit ja valo kauniisti suodattuvat. Kun löysin kellolle sopivan paikan koivun oksalta ja ripusti sen kiikkumaan, aloin oikein kunnolla katsoa koristetta. Siinähän on risti. Kukkiva risti. Ajatukseltaan sopii oikein hyvin puutarhaan, mikä kasvi- ja lintuloistossaan on varsinkin kesäaikaan oikea paratiisi. Ja kun oikein mietin ristin perimmäistä sanomaa, niin sekin Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä merkitsee minulle kaikkea kukkivaa, elämää pursuavia asioita: rakkautta, armoa, hyvyyttä, valoa, luovuutta, iloa, vapautta...
Luonto tekee nyt hidasta kuolemaa talvea vasten, mutta tuulikello muistuttaa minua läpi talven keväästä ja kesästä. Toivoa on aina. On aina parempi katsoa siihen suuntaan, mikä on elämän puolella, kääntää sisimmän silmät kaikesta pahuudesta ja pimeydestä valon ja hyvän suuntaan. Ruokkia sisintä oikeasti virvoittavilla ajatuksilla ja kaikkia aisteja puhtaan aidoilla, kauniilla asioilla.
Lempeyttä ja iloa elämääsi.
