Taivasikävä

Olen pyöritellyt viimeaikoina mielessäni suurta ajatusryöppyä, josta yritän edes osan jakaa teille. Olen käynyt läpi aika perimmäisiä kysymyksiä. Olen miettinyt elämän lyhyyttä, elämän hyviä hetkiä ja niitä vähän vaikeampia ja sitä miten maailmassa ilmenee paha ja hyvä, kauneus ja pimeys. Kaiken tuon ajatusryöpyn keskellä ja juuri noiden asioiden vuoksi en voi päätyä muuhun kuin siihen tulokseen, että en mitenkään voisi olla uskomatta Jumalan olemassaoloon.

Niitä hetkiä elämässä, kun kohtaan vastoinkäymisiä, sairautta, pettymistä, voimattomuutta, turhaudun itseeni ja elämäni vajavaisuuteen, petyn muihin ihmisiin, mietin mitä mieltä tässä on. Tai kun koko maailma tuntuu olevan pahan vallassa, kaikkialla tulee vastaan ihmisen raadollisuutta, tuhoa, vääryyttä, kurjuutta, epätoivoa, silloin en voi päätyä muuhun ajatukseen kuin että tässä ei voi olla kaikki. Jotain muuta on tämän elämän jälkeen oltava. Jotain toivoa paremmasta, edes joskus. Ja sitten taas, kun elämässä on niitä kirkkaita hetkiä, kun tajuaa omalle kohdalleen saaneensa paljon hyvää, olevansa onnellinen ja näkee luonnossa täydellistä kauneutta, ihmisissä hyvyyttä, lämpöä ja onnellisia asioita, mietin, että mistä tämä kaikki hyvä ja kaunis on peräisin, se tuntuu aivan ihmeeltä, kaiken pahuuden ja pimeyden keskellä.

En voi tämän maailman ja oman elämäni kokemusten keskellä olla uskomatta persoonallisen hyvän ja pahan olemassaoloon. Jotain enemmän tämän näkyvän maailman takana on oltava. Jotain mikä vaikuttaa ihmisissä, tapahtumissa, asioiden kulussa. En millään jaksaisi uskoa vain pelkästään tämän konkreettiseen maailman olemassaoloon, elämään tämän lyhyen elämän ajan, kaiken loppumiseen kuolemassa. Se tuntuisi aika tarkoituksettomalta ajatukselta. Mitä mieltä silloin olemassaololla olisi, jos syntymäni ja elämäni olisi sattumaa, tämä vajavainen elämä, tässä vajavaisessa maailmassa. Elämällä on syvempi tarkoitus ja merkitys.

Elämän mustat hetket ja maailman pimeys saavat minussa aikaan valtavan taivasikävän. Koska uskon, että Jumala on kaiken aidosti hyvän ja kauniin takana ja että Raamatusta voin ottaa selvää millainen Jumala on, uskon myös siihen mitä Raamatussa kerrotaan siitä mitä Jumala ajattelee minusta ja elämästäni. Sen perusteella voin uskoa, että Jumala on taiten punonut minut äitini kohdussa, hänessä elän, olen ja liikun, hän huomaa jokaisen hiuksen, joka päästäni putoaa, hän tietää jokaisen ajatukseni ja aikomukseni jo kaukaa, häneltä ei mikään ole salassa. Mistä muualta löydän syvemmän vastauksen elämän tarkoitukseen? Haluan elää tämän elämäni Jumalaan uskoen ja yhteydessä häneen, haluan nähdä mitä elämän päättymisen jälkeen minua on vastassa, koska uskon, että tämän elämän jälkeen on elämä, jolloin saan kohdata Jumalan, Luojani, elämäni antajan ja ylläpitäjän kasvoista kasvoihin.

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.

Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.

Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."

Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?"

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Johannes 14

Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.

Kuolemaa ei enää ole,

 ei murhetta, 

valitusta eikä vaivaa,

 sillä kaikki entinen on kadonnut.

Johanneksen ilmestys 21